Ruokinta-ohjeet

Raaka liha ruokinnassa

Kissa on lihansyöjä. Koiraan verrattuna kissa tarvitsee vähemmän kasviksia, eli kasvisten tarve kissan ruokavaliossa on lähes olematon. Lähinnä se tarvitsee hieman kuituja ettei vatsa mene liian kovalle. Luonnossa kissa syö pieneläimiä, se ei suinkaan kaada laitumelta lehmää tai porsasta. Koska hiirten ja pikkulintujen koostumus on aika lailla erilainen täytyy ruuan koostumukseen kiinnittää hieman huomiota. Kissan kalsiuminsaannista huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää, koska pienriistan suhteellinen luupitoisuus on varsin suuri. Parhaiten kalsiumintarve tyydytetään syöttämällä kissalle luista lihaa, kuten broilerin siipiä tai kokonaisena jauhettua kanaa. Ylimääräinen luuaines tuntuisi tulevan ulos vaaleana kalkkipitoisena ulosteena. Jos kissalle syötetään valmiiksi prosessoitua kalkkia se ei tunnu pystyvän samalla tavalla poistamaan ylimääräisiä annoksia.

Luut sisältävästä raakaruokinnasta käytetään yleensä nimitystä BARF, joka on johdettu sanoista Bones And Raw Food tai Biologically Appropriate Raw Food. Jos haluat etsiä aiheesta enemmän tietoa vaikka netistä BARF toimii erittäin hyvänä hakusanana.

Liharuokinta tulee loppupeleissä myös halvemmaksi kun teollinen ruoka. Eläintasoisia lihoja myyviä liikkeitä on nykyään aika paljon ja osa toimittaa lihoja monille paikkakunnille kiertävillä autoilla. Itse ostan lihat Helsingissä sijaitsevasta Murren Murkinasta, jossa on nimestä huolimatta hyvä valikoima ja palvelu myös kissa-asiakkaille. Lihan kilohinta barffikaupassa on n. 2,5 euron kieppeillä, kun ruokakaupasta ostettuna se on n. 5 euron luokkaa ja kanalla/kalkkunalla vielä enemmän. Barffikaupoissa ruuat myydään valmiiksi pakastettuna, eli auttaa tietysti jos kotona on iso pakastin.

Valmiiksi pakastetut ruuat saa kätevästi pienemmiksi palasiksi vasaran ja puukon avulla. Levitä lattialle sanomalehtiä tai pahvia, sulje kissa ulos huoneesta ja aseta puukko lihakimpaleen päälle ja hakkaa vasaran avulla läpi kimpaleesta. Pieni liha niin pieniin palasiin kun arvioit kerta-annoksen olevan ja säilö pusseissa tai pakasterasioissa.

Esimerkkejä tuotteista joita ostan kissoille:

Vitamiinit ja lisäravinteet

Jos kissan ruokavalio koostuu pääosin lihasta on niille hyvä antaa vitamiini- ja öljylisää silloin tällöin. Aptuksen Pirskatti-tabletit ovat ehkä yleisimmin käytetty vitamiinilisä kissoilla. Muitakin kissoille tarkoitettuja vitamiinivalmisteita on tarjolla, ajan kanssa varmasti selviää itselle sopivin vaihtoehto. Jos kissa syö ainoastaan valmisruokaa, jossa ilmoitetaan ruuan olevan kissan täysravinto, ei sille tarvitse antaa ylimääräisiä vitamiineja.

Ruokinta teollisilla valmisteilla

Moni ei jaksa perehtyä kissojen ruokintaan kovin tarkasti ja käyttävät teollisia valmisruokia pääasiallisena ravintona. Kissa on peräisin aavikolta, joten se on tottunut saamaan ruuasta tarvittavan nesteen petoeläimistä. Tästä johtuen kissa ei välttämättä koe tarvetta juoda nesteitä. Tämän vuoksi en itse erityisemmin suosittele raksujen, eli teollisen kuivaruuan syöttämistä. Kissat saavat helposti virtsakiteitä, koska virtsa väkevöityy liian vähäisen vedenjuonnin seurauksena.

Jos kuitenkin haluat ruokkia kissaa raksuilla suosittelen hankkimaan raksut eläinkaupasta. Lihapitoisuuden pitäisi olla mahdollisimman suuri, eli lihan ensimmäisenä raaka-ainelistassa. Sen lisäksi kannattaa välttää raksuja joissa raaka-aineena on käytetty vehnää. Viimeaikaiset myrkytyksi aiheuttaneet ruokaskandaalit ovat koskeneet vehnägluteiinipitoisia valmisruokia. Raksujen puputtaminen vastaa hieman roskaruuan syäntiä, eli kyllä niillä hengissä pysyy, mutta terveellisyyden kanssa hieman niin ja näin. Marketin kuivaruoka on kaikista pahinta, se koostuu pääasiassa viljasta ja kasviksista ja lihaa ei ole kovin paljon. Raksut sisältävät "eläinperäisiä tuotteita", jotka voivat sisältää lähes mitä tahansa sorkista ja karvoista lähtien.

Märkäruoka on raksuja parempaa siinä mielessä, että se sisältää valmiiksi nestettä. Toisaalta se ei anna hampaille sitäkään vähää tehtäviä kuin raksut. Märkäruuista löytyy monia valmisteita jotka eivät sisällä viljaa ja sokereita, joten kannattaa lukea tuoteselosteita tarkasti. Itse syötän joskus raakaruoan lisänä Animondan vom Feinsten- ja Carny- purkkiruokia, joita saa eläinkaupasta tai netistä tilaamalla. Myös marketeista voi löytyä kohtuullisen kelvollisia märkäruokia, jos tuoteselosteessa hehkutusjäännös on 2,5 % tai alle ja edellämainitut sokeri ja viljat eivät ole edustettuina.

Ienten liikakasvu abessinialaisilla

Joillakin abessinialaisilla on taipumusta ienten liikakasvuun. Paras keino estää suun ongelmia, kuten ienten liikakasvua ja hammaskiven syntymistä on antaa kissojen hampaille töitä. Kissan hammaskalusto on aika järeä ja se pystyy syömään esimerkiksi hiiren yhdellä kertaa repimättä sitä ensin palasiksi. Vain narske kuuluu kun hiiri katoaa kissan kitaan luineen ja karvoineen päivineen. Sitkeää pureskeltavaa ovat esimerkiksi broilerin siivet, porsaan sydän ja kieli suurina palasina. Jotkut hoitavat kissojen hampaita myäs harjaamalla niitä erityisesti kissoja varten valmistetulla hampaidenhoitotuotteella. Kaikesta huolimatta hampaat on hyvä tutkituttaa kerran vuodessa eläinlääkärillä rokotusten yhteydessä. Vastoin yleistä luuloa raksut eivät pidä hammaskiveä loitolla. Raksu murenee hampaan kärjessä kuin näkkileipä, ja jättää "kökköä" ienrajaan.

Lemmikkikissojen liikalihavuus

Usein suurin syy lemmikkikissojen yleistyvään liikalihavuuteen on liian suurissa määrin syötetty vääränlainen ruoka yhdistettynä liian vähäiseen liikuntaan. Varsinkin leikatut kissat lihovat helposti, jos ruuasta pääsee muodostumaan yksi kissan elämän keskipisteistä. Jos tuntuu että kissa alkaa lihomaan paras keino pitää painoa kurissa no säännölliset ruoka-ajat ja raksujen poistaminen ruokavaliosta. Ruokintahetkestä voi tehdä myös kissalle mielenkiintoisen aktivointihetken, jossa se joutuu esimerkiksi metsästämään heitettyjä ruuanpaloja tai etsimään ruokaansa. Kissan laihduttamisessa pitää muistaa että kissaa ei saa paastottaa ja painonpudotus on tehtävä hitaasti, mutta määrätietoisesti. Muuten voit aiheuttaa kissalle terveydellisiä ongelmia. Helpointa on kiinnittää huomiota ruokintaan jo alusta pitäen, tai viimeistään siinä vaiheessa kun ylimääräistä alkaa kertyä.

Hyädyllisiä linkkejä ruokinnasta

Raakaruokaa Suomesta

Murren Murkina
Nellin Kanaherkku
Vauhti-Raksu

Vitamiinit ja ruokintalisät

Pirskatti
Strath
Tauriini kissan ruokinnassa (englanniksi)

Teollisia ruokia

Animonda
Leonardo Premium Cat food